Ritari valepuvussa ja aavemainen puisto

Eilen sattui niin yllättävä kohtaaminen, että siitä on pakko täälläkin kertoa. Olin poikasen kanssa aamupäivällä liikenteessä, kuten aina arkiaamuisin. Oltiin kierrelty Kodin Anttilat ja Tiimarit ja joulutarvikkeista pursuavia kasseja oli kertynyt kiitettävä määrä. Viimeiseksi, ennen kotiin menoa, poikkesimme vielä lähikaupassa ruokaostoksilla. Kauppaan sisäänmeno ja ovien aukipitäminen ei ollut kovin yksinkertaista vaunujen ja monien kassien kanssa, mutta tähänhän minä olen jo tottunut. Kun sitten tulimme kaupasta ulos aukaisi meille oven hieman "laitapuolenkulkijan" näköinen keski-ikäinen mies. Mies alkoi juttelemaan minulle ja alussa ajattelin kiittää ja hymyillä hänelle kauniisti ja poistua pikimmiten paikalta - kuten yleensä teen vastaavanlaisissa kohtaamisissa. Mutta nyt pysähdyin kuin seinään, kun kuulin mitä miehellä oli asiaa. Hän virkkoi jotenkin tähän tyyliin (ja sorry jos menee väärin, en ole alkuperäinen stadilainen ;) ) "Mä tsiigasin sporan ikkunasta, et kukaan ei tuu sua auttaan oven kanssa, vaik sulla on noin helvetisti kasseja ja viel skidiki mukana. Mä päätin jäädä tähän sua venaamaan ja aukaista sulle ton oven kun sä tuut ulos."  Siis mitä..tämä mies oli oikeasti jäänyt kaupan ulkopuolelle, kylmään ja kosteaan ilmaan odottamaan noin kymmeneksi minuutiksi, jotta voisi auttaa minua oven kanssa!!! En häkellyksissäni moisesta ystävällisyydestä osannut kuin kiittää häntä tuhannesti uudelleen. Mies vielä sadatteli kuinka itsekkäitä ja omaan napaan tuijottavia ihmiset nykyään ovat, kun eivät jaksa pysähtyä edes ovea auki pitämään sitä tarvitsevalle. Tämän jälkeen hän toivotti hyvät päivänjatkot, kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään päinvastaiseen suuntaan kuin me. Ah mikä ritari!

Minä mietin miestä vielä pitkään tapaamisemme jälkeen ja soimasin itseäni kuinka helposti olinkin ollut häntä aliarvioimassa, vain hieman poikkeavan ulkonäön perusteella. Pieni opetus jälleen ihmiselle, joka luulee olevansa niiin avarakatseinen ja vapaa ennakkoluuloista kanssaihmisiä kohtaan... I live and I learn, ei kai tästä muuta voi todeta.

Tänään vietimme aamupäivän poikasen kanssa Kaivarissa. Alunperin menimme sinne kerätäksemme käpyjä joulukoristeiden tekoa varten, mutta tulos oli nolla. Muutama viikko sitten pidetyillä Kaivarin haravointitalkoilla lienee jotain osuutta asiaan. Mutta reissu ei ollut ollenkaan turha. Tunnelma Kaivarissa oli todella ihmeellinen, puistossa oli tiheä hernerokkasumu ja se sai tuntumaan kuin olisi astunut sisään suoraan johonkin kauhuleffaan. Myöskin puiston reunoilla sijaitsevat rakennukset ja ravintola Kaivohuone olivat kuin kummituslinnoja. Tässä muutama kuva aamupäivältä. (Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.)

 

Ja sää muuttui kuin taikaiskusta heti puistosta poistuessamme. Aurinko (mikä ihmeellinen valoilmiö!!!) paistoi täydeltä terältä, eikä sumusta ollut tietoakaan.Tähän loppuun vielä muutama kuva tästä ihmeestä :)