Tänään on veljeni nimipäivä ja minä olen ajatellut häntä paljon. Ihan tavallisina päivinä veljeni ei ole niinkään aktiivisesti mielessäni, mutta tämmöisinä spesiaaleina päivinä häntä tulee ajateltua paljonkin.
Tänään olen lähinnä miettinyt millainen elämä veljelleni olisi muotoutunut, jos hän olisi nyt elossa. En voi uskoa, että hänen kuolemastaan on jo kohta 13-vuotta ja että hän olisi jo aikuinen 30-vuotias mies! Veljeni luultavasti asuisi synnyinpaikkakunnallamme, hänellä olisi todennäköisesti oma perhe ja paljon eläimiä. Me olimme luonteiltamme ihan erilaisia; hän oli erittäin herkkä, lämmin ja avoin ihminen, mutta myös todella äkkipikainen. Hän rakasti eläimiä, moottoripyöriä, Hurriganesin musiikkia ja kotiseutuaan. Hänellä oli suuri ystävä- ja kaveripiiri. Minulla on taas päinvastaisesti ollut aina paljon "paksumpi nahka" kuin veljelläni, en päästä ihmisiä helposti kovin lähelle ja ne ihmiset, jotka eivät minua kunnolla tunne, voivat pitää minua jopa ylpeänä. Minulla on ollut heti lapsesta saakka tarve nähdä ja kiertää maailmaa ja päästä pois pikkuisesta synnyninkaupungistamme.
Kaikista eriäväisyyksistä huolimatta meillä oli erittäin läheiset välit. Kun olin muuttanut pois kotoa, olimme toisiimme yhteydessä viikottain. Kun muutin ensimmäisen kerran ulkomaille au pairiksi, hän oli 14- vuotias ja rohkeasti soitteli minulle, vaikka tiesi että joutuisi todennäköisesti ensin juttelemaan englanniksi isäntäperheeni kanssa (silloin ei ollut kännyköitä ja veljeni ei ollut mitenkään haka kielissä). Hänen viimeisenä joulunaan sain häneltä lahjaksi valkoisen pienen herätyskellon. Vasta huhtikuussa, hänen kuolemansa jälkeen huomasin, että saamassani kellon näytössä lukee isolla Memory. Miten en ollut sitä aikaisemmin huomannut?! Sattumaa kenties?
Hyvää nimipäivää, rakas veljeni - missä ikinä oletkin. Minulla on ikävä sinua.
Laitan tähän loppuun vielä biisin, mistä minulla tulee aina sinä mieleen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti