Joulun viettoon

Suunnittelin, että olisin laittanut tähän postaukseen ihanan jouluisia kuvia Helsingistä, kun täällä nyt kerankin on valkoinen joulu. Mutta poikanen onnistui jotenkin rikkomaan läppärini virtajohdon, joten koneeni ei siis toimi. Tänään metsästimme uutta johtoa ympäri Helsinkiä huonolla menestyksellä..argh. Nyt mulla on siis hätävarana käytössä sellainen naurettavan pieni miniläppäri, jolla kirjoittaminen on yhtä tuskaa. En myöskään onnistunut löytämään tästä ainakaan enshätään kuvankäsittelyohjelmia, joten kuvia ei sitten tule. Saapas nähdä kuinka kauan uuden johdon löytyminen oikein kestää. Voisin tietysti lainata mieheni konetta, mutta se on Mac enkä ole (ainakaan vielä) kovin sinut Macin kanssa ja nyt ei ole aikaa alkaa opettelemaan sen  käyttöä.

Huomenna hyppäämme junaan, joka vie meidät Turun suunnalle mieheni vanhempien luo joulun viettoon. Tapanina tulemme takaisin kotiin hengähtämään muutamaksi päiväksi ja sitten lennämme vanhempieni luo pohjoiseen ottamaan uutta vuotta vastaan. Tämmöistä tämä joulunaika on aina ollut, ympäri Suomen matkustamista. Olemmekin päättäneet, että sitten kun minulla ei ole enään isovanhempia elossa ,vuokraamme jostain ison mökin johon sekä mieheni, että omat vanhempani tulevat ja vietämme joulun yhdessä tällä tavoin. Eipä tarvitse reissailla kuin yhteen paikkan ja joululomasta jäisi enemmän aikaa myöskin oman pikku perheen kanssa vietettäväksi.

Nyt on pakko lähteä pakkaamaan, ettei jäisi ihan viime tippaan, kuten yleensä minulle aina käy.

Oikein ihanaa joulua teille kaikille!!!!

Vuosi 2009 pähkinänkuoressa

Vuosi 2009 alkaa olemaan pulkassa. Meidän perheelle vuosi oli hyvä ja tasainen viime vuoteen verrattuna. Vuotta voisikin kutsua "palautumisen vuodeksi", sillä niin koville edellinen vuosi otti. Vaikea raskausaika, pieleenmennyt synnytys ja vaativa vauva-aika alkoivat pikkuhiljaa häipyä taka-alalle ja  paluu ns. normaaliin elämään alkoi.Mitään valtavan suuria myllerryksiä ei vuoden aikana tapahtunut ja hyvä näin, niitä kun on menneinä vuosina sattunut aivan liiankin kanssa. Seuraavaksi haluaisin kuitenkin mainita seitsemän asiaa, jotka ovat olleet jollain tavalla minulle vuoden aikana tärkeitä saavutuksia, asioita tai ilmiöitä.

Unikoulu
Pidimme poikaselle unikoulun heti tammikuun alussa ja se oli paras päätös koskaan! Muutamassa yössä poikanen oppi nukkumaan täysiä öitä ja meidän jaksaminen helpottui potenssiin sata. Ennen unikoulua heräsin lukemattomia kertoja yössä syöttämään poikasta. Yösyöttöjen loputtua imetyskin lopahti, mutta sitä ei näyttänyt jäävän kaipaamaan poikanen, enkä varsinkaan minä. En ole koskaan ollut äiti, joka erityisesti nautti imettämisestä - imetin vain siksi, että tiedän äidinmaidon olevan parasta ruokaa poikaselle.


Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi
Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi tammikuussa oli jotain sellaista mitä toivoin niin kovasti, mutta en kuitenkaan uskonut tapahtuvan. Se, että yhdysvaltalaiset äänestivät maansa johtoon mustan demokraatin, antaa mielestäni jonkinlaista toivoa sille, että tasa-arvoinen yhteiskunta, joka katsoo ensimmäiseksi ihmisen kykyä ja potentiaalia ihonvärin sijaan on mahdollista. Toki Obaman poliittiset tavoitteet ovat myös ennenkuulumattomat Yhdysvaltain poliittisessa historiassa. Obama on antanut valtavan suuria lupauksia ja toiveita Yhdysvalloille ja koko maailmalle, ja myönnän kyllä että näiden kaikkien toteuttaminen ei valitettavasti taida olla ihan realistista. Mutta, jos hän saisi toteutettua edes yhden komanneksen lupauksistaan, olisi maailma niin paljon parempi paikka kuin Obaman edeltäjän Mr Bushin aikana.

Poikasen kävelemään oppiminen
Voi sitä riemua kun poikanen vihdoinkin oppi kävelemään juhannuksen tienoilla. Poikanen ei ole ollut karkeamotorisesti ihan kaikkein nopein kehittyjä ja kun hän vihdoin melkein 1,2 vuoden iässä otti ensi askeleet maailma avautui hänelle ihan toisella tavalla. Ja voi sitä iloa ja ylpeyttä, mitä hän tunsi uudesta opitusta taidosta!

Matka Azoreille
Ensimmäinen ulkomaanmatka poikasen kanssa elokuussa onnistui hienosti. Azorit olivat turvallinen, ihanasti autenttinen lomakohde. Ja sieltä löytyivät kaikki hyvään lomaan kuuluvat elementit; meri, hienohiekkaiset rannat, upea luonto ja ystävälliset ihmiset. Jos haluaa pysyä Euroopan sisällä ja kokea häivähdyksen Latinalaista-Amerikkaa, suosittelen Azoreita.

Pilates
Aloitin tänä syksynä pilateksen ja se oli rakkautta ensi venytyksellä! Ennen poikasen syntymää harrastin säännöllisesti liikuntaa, lähinnä kuntosalilla käyntiä, bodypumppia sekä spinningiä. Liikunta tuntui silloin enemmänkin pakolliselta puurtamiselta, kuin hauskalta ja rentouttavalta toiminnalta. Pilates tunneilla meno on ihan toisenlaista; tunti kuluu yhdessä hujauksessa, tunnelma on rauhallinen ja jälkeenpäin olo on rento ja rauhallinen. Ja tuloksiakin syntyy, keskivartalo on kiinteytynyt kivasti ja tasapaino, sekä ryhti parantut.

iPhone
Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi iPhonen ja olen ihan rakastunut. En ole ennen ollut niin kovin kiinnostunut teknisistä laitteista mutta uusi "puhelimeni" sai kyllä sukat pyörimään jaloissani. iPhonen ansiosta minulla on puhelimen lisäksi aina mukana iPod,kamera,videokamera (editointimahdollisuuksineen) ,tietokone,kompassi,navigaattori, jne, jne. Ihan huipputuote ja uskomattoman helppokäyttöinen! Aikaisemmin minulla on ollut aina Nokian puhelin ja epäilin kuinka kauan uuden laitteen käyttämisen oppiminen vaatisi. Taisi mennä tunti tai kaksi kun olin ihan selvillä kuinka iPhonea käytetään.

Poikasen puhumaan oppiminen
Poikanen on puhunut muutamia sanoja jo kesästä lähtien, mutta ihan viime viikkoina hänen sanavarastonsa kasvaa ihan huimaa vauhtia. On ihan uskomatonta, että hän ymmärtää lähes kaiken hänelle sanotun ja juttelee minulle takaisin!

Eli tämmöistä kuului minun vuoteeni. Viikonlopun jatkoja kaikille!

Joulunalustunnelmia

Nyt on sitten vihdoin päästy nauttimaan kunnon pakkasista...tai yksi nauttii ja toinen taas ei ;) Mutta ihan vakavasti puhuen, kyllä tämmöinen kirpeä pakkassää voittaa loskakelit ihan leikiten...vaikka kaikista mieluummin minä kuitenkin nauttisin kyllä lämmöstä ja valtamerestä ja palmuista. Tästä tulikin mieleeni, että ihmiset jotenkin nokkelasti kuvittelevat, että kun olen pohjoisesta kotoisin A) automaattisesti pidän talvesta ja B) olen jotenkin paremmin kylmää sietävä kuin keskiverto etelä-suomalainen. Kuinka usein olenkin saanutkaan kuulla kommentteja tyyliin "Eihän sulla nyt voi olla kylmä, kun sä oot Lapista kotoisin, sähän olet tottunut kylmään!" Myöskin Hollannissa asuessani sain kuulla hollantilaisilta ihan vastaavia kommentteja..."mutta sähän olet Suomesta ja teillähän on siellä kylmä koko ajan!". Muutama hollantilainen muuten myös luuli oikeasti, että Lapissa on jääkarhuja ja porot kävelevät suurinpiirtein kaduilla Helsingissä.

Tässä muutama kuva tältä aamulta. Helsinki näytti kuin suoraan satukirjan sivuilta auringon ja lumen loisteessa.

 

 

Monissa blogeissa on näin joulunalla ollut lahjatoiveita joulupukin konttiin. Minä ajattelin toimia hiukan toisin ja paljastaa nyt tässä blogissa mitä minun kontistani löytyy. Kukaan sukulaisistani ei tiedä blogiharrastuksestani mitään (kai???) joten on ihan turvallista nämä lahjat täällä paljastaa. Ainoastaan mieheni olisi voinut saada blogini kautta lahjansa tietoonsa...niin olisi voinut... Kävi nimittäin niin, että kun eilen illalla väsäilin alla olevaa kuvaa mieheni hyppäsi yllättäen viereeni (kirjoittelen laptopilla sohvalla) ja ennen kuin kerkesin piilottaa kuvaruudun hän uteliaasti silmäili siinä olevia kuvia. Että se siitä yllätyksestä sitten, harmitti muuten aikas paljon! Mutta tässäpä siis kurkistus pukinkontiin.

Palailen vielä ennen joulua. Ciao!

Blog till You Drop?

Olen tässä pähkäillyt mitähän blogilleni tapahtuu, kun palaan töihin tammikuun alussa. Moni asia itseasiassa puoltaisi bloggauksen lopettamista. Yleensähän kirjoittelen poikasen päiväunien aikaan ja luonnollisesti työhön palattuani moista breikkiä ei päivään kuulu. Toisaalta olen myös miettinyt onko minulla mitään tarvetta enään blogata töihiin palattuani. Nythän bloggailen rehellisesti sanottuna suurimmaksi osaksi siitä syystä, että tämä tyydyttää joillain tapaa tarpeeni käyttää aivojani johonkin muuhunkin, kuin vain pelkästään päivittäisistä kodin- ja lapsenhoidon rutiineista selviämiseen. Töihin palattuani suurella todennäköisyydellä saan käyttää aivojani pitkästä aikaa ihan täydellä kapasiteetilla! (Ja pikkasen jännittää millaisiin suorituksiin ne venyvät parin vuoden "lomailun" jälkeen ;)) Olen myös hiukan kyllästynyt kirjoittamaan saamatta juurikaan vastakaikua kirjoituksilleni. Ketäänhän ei tietysti voi pakottaa kommentoimaan, mutta välillä olisi kiva kuulla myös teidän lukijoidenkin mielipiteitä,  sillä yksikseen on aika tylsää turista. Minulle itselleni juuri mielipidekirjoitusten kirjoittaminen on kaikista mielekkäintä bloggauksen osa-aluetta ja olisinkin todella kiinnostunut jakamaan näkemyksiä muiden kanssa. Ja tähän blogiin on tervetulleita myös minun kanssani vastakkaiset näkemykset!  Kaikista näistä (hyvistä?) syistä huolimatta en ole kuitenkaan, ainakaan vielä, valmis blogiani pistämään jäihin. Kirjoitustahti tulee kylläkin tammikuusta lähtien harventumaan, mutta katsellaan tässä nyt ihan rauhassa löytyisikö sitä intoa ja mielihalua kuitenkin silloin tällöin kirjoitella.

Sitten vielä muutama kuva viikon varrelta. Maanantaina meillä oli poikasen kanssa hyvä "metsästysonni", sillä aamupäiväkävellyllä Tähtitorininmäellä löysimme valtavasti tammenterhoja.

Tammenterhoja käytin kauniina lisänä kynttiläasetelmissa.

Eilen kävimme Fallkullan kotieläintilalla. Fallkullassa voi tutustua perinteisiin maatilan kotieläimiin: lampaisiin, vuohiin, nautoihin, sikoihin, ankkoihin, kanoihin, kaneihin, kissoihin ja hevosiin. Poikanen nautti retkestä erittäin paljon, erityisesti possujen "silittämisestä" ei meinannut tulla loppua. Suosittelen paikkaa kaikille pääkaupunkiseudulla asuville lapsiperheille. Falkullaan pääsee helposti julkisilla (I juna Tapanilaan ja siitä 10min kävelymatka). Varsinkin kesällä paikka on todella idyllinen.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Lapsisotilaita suomalaisittain

Mikä teillä tulee mieleen sanasta lapsisotilas? Ensimmäinen mielikuva mikä minulle tulee on pieni afrikkalainen poika, jolla on repaleiset vaatteet, suuret surulliset silmät ja lähes itsensä kokoinen ase olalla roikkumassa. En tiedä olenko nukkunut historian tunneilla vai mitä, sillä olin todella hämmentynyt tänään kun luin Hesarista, että  Suomessa oli talvisodassa 10–17-vuotiaita sotilaita lähes 11 000 – heistä melkein 500 taistelurintamalla. Hesarin mukaan maan puolesta uhrautumisesta oli tehty niin kunniakasta, että sadat pojat toteuttivat halunsa päästä rintamalle. Usein he valehtelivat ikänsä, mitä katsottiin läpi sormien. Myöskin talvisodassa komentajina olleet upseeri-isät pystyivät hankkimaan poikansa esimerkiksi läheteiksi jopa etulinjaan.

Miksi suomalaisista lapsisotilaista puhutaan näin avoimesti vasta nyt? Niin kauan kun muistan Afrikan, Lähi-idän ja Aasian lapsisotilaat on kyllä nostettu uutisotsikoihin ja kauhisteltu miten brutaaleja nämä kansakunnat ovatkaan, kun lähettävät lapsiaan sotaan. Ja samaan aikaan näiden pahimpien "siunustelijoiden" isät olisivat voineet ikänsä puolesta olla lapsisotilaita Suomessa. On aina niin helppoa nähdä jonkun toisen tekemiä virheitä, ja niin kovin vaikeaa nähdä ja uskoa, että ihan niitä samoja virheitä on tehty myös täällä. Ja jotta tässä ei nyt syntyisi väärinymmärryksiä, tuomitsen täysin lapsisotilaiden käyttämisen  - ihan missä päin maailmaa tahansa ja mihin historialliseen aikaan hyvänsä. Mutta olen myös sitä mieltä, että on tärkeää yrittää ymmärtää niitä mekanismeja ja syitä, jotka tämmöiseen epätoivoiseen tilanteeseen johtavat, jotta lapsisotilaiden käyttöä pystyttäisiin estämään nykyhetkellä ja tulevaisuudessa. Oleellisena osana suomalaisille näiden mekanismien ymmärtämisessä olisi mielestäni myös avoimen informaation saaminen syistä, mitkä johtivat vastaavaan tilanteeseen aikoinaan Suomessa. Ehkäpä jos ongelma tuleekin tarpeeksi lähelle tämän tiedon johdosta, olisimmekin valmiita tekemään jotain konkreettisesti tämän hetken lapsisotilaiden hyväksi. Tämä olisi edistystä siihen, että tyytyisemme kauhistelemaan heidän tilannettaan ja tuntemaan onnekkuutta siitä, että onneksi meillä Suomessa ei voisi koskaan tapahtua mitään vastaavaa...

Lapsisotilaita voi auttaa usealla eri tavalla, esimerkiksi UNICEFia tukemalla. Unicef  tekee työtä lapsisotilaiden kotiuttamiseksi ja palauttamiseksi normaaliin elämään. Myöskin Punainen Risti, tekee työtä lapsisotilaiden kuntouttamiseksi.

Päivien tuomaa

Täällä ollaan taas, vaikka en minä oikeasti missään ollutkaan. Olen vain pitänyt nettihiljaisuutta viimeiset päivät, muutamana päivänä en ole jaksanut avata edes koko tietokonetta. Jotenkin alkoi kyllästyttämään totaalisesti koko internet ja myöskin alkuviikolle osunut pieni flunssa piti minut mielummin lepoasennossa hyvän kirjan (Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos) parissa sellaisina hetkinä kun olisin voinut blogia kirjoittaa.

Menneellä viikolla tapahtui yksi todella ihana asia, paras ystäväni sai toisen lapsensa ja voih kuinka suloinen hän onkaan! Kävin eilen vauvaa Kättärillä katsomassa. En voi uskoa kuinka pieneltä hän näytti! Onko meidän poikanenkin ollut joskus noin pikkuruinen? Miten kummasti ne muistot häviävätkin reilussa puolessatoista vuodessa, nyt tuntuu aivan luonnolliselta ajatella, että poikanen on aina ollut tuollainen taapero. Minä en voinut muuta kuin istua ja tuijottaa vauvaa - miten ihana ja täydellinen hän olikaan! Tässä taas muistutus siitä, kuinka paljon poikanen on muuttanut minua. Aikaisemmassa elämässä eivät vauvat olisi voineet minua vähemmän kiinnostaa, en koskaan ymmärtänyt mitä ihmeellistä niissä muka oli - nehän olivat vain avuttomia vauvoja. Ja nyt minä sitten istun ja ihastelen tippa silmässä tätä pientä ihmettä ja mietin, että tässä tämä elämän tarkoitus oikeasti kulminoituu. Mitä minulle on oikein tapahtunut?!

Yksi toinenkin hyvä asia on viikon aikana tapahtunut - minä osaan jälleen nukkua :) Mieleni on rauhoittunut ja koen töihin menon jälleen positiivisena asiana, enkä koe siinä niin suuria ristiriitoja minkä kanssa vielä viikko sitten painin. Aloinkin epäilemään, oliko ahdistuksen takana vanha kunnon Pms - ajankohta ainakin osui ihan nappiin. On muuten jännää, miten  minulla poikasen syntymän jälkeen Pms:n fyysiset oireet ovat hävinneet lähes kokonaan, pientä päänsärkyä lukuunottamatta. Psyykkiset oireet ovat taas vahvistuneet...sääliksi käy miestäni, taidan olla tuolloin aika mahdotonta seuraa. Onkohan tämmöinen oireiden muuttuminen yleistäkin äidiksi tulon jälkeen? Pitäisi muistaa seuraavan kerran kun kunnolla ahdistaa katsoa kalenteriin, ennen kuin toteaa, että nyt on sitten vähintään poikasen ja minun loppuelämä pilalla ehkäpä koko ihmiskunnan, kun olen päättänyt tehdä niinkin hirveän teon kuin lähteä töihin ;)

Eli tämmöistä tänne, katsotaan jos sitä ensi viikolla oltaisiin vähän tuotteliaampia. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

EDIT. Nappasin iltakävelyllä muutaman kuvan itsenäisyyspäivän tunnelmasta keskustassa, sekä itsenäisyyspäivän kynttilöistä.