Lapseni merkitys

Kotona ollaan taas ja ainakin vielä ihan terveenä :) Reissu meni kivasti ja lentomatkastakin suoriuduttiin ilman mitään suurempia kommelluksia. Suosittelen muuten lentoasemalta löytyvää leikkihuonetta! Sieltä löytyy leikkikalujen lisäksi mikro, syöttötuoli, hoitopöytä ja telkkari, josta voi katsella piirrettyjä. Helpottaa huomattavasti lentokentällä vietettyä aikaa, kun ei koko ajan tarvitse juosta lapsen perässä, sillä ainakin meillä on menossa vaihe ettei paikallaan pysytä ollenkaan.

Ja sitten itse asiaan. Minulla on muutama lapseton ystävä, jotka pähkäilevät kannattaisiko niitä lapsia yrittää tehdä vai ei. He ovat viime aikoina olleet minulta tivaamassa, minkä vuoksi lapsia tulisi hankkia, mitä lapset antavat elämälle. Minun on ollut todella vaikeaa yrittää selittää sitä mitä minä koen saavani lapseltani,
sillä se on niin tunnepohjaista, mitä on vaikea selittää ulkopuoliselle. Lapseton ihminen näkee helposti sen rasittavimman puolen lapsiperheiden elämästä : oma aika on kortilla, ei saa nukkua niin paljon kun haluaa, lapsi on riippuvainen sinusta vuosikausia, jatkuva pelko lapsen turvallisuuden puolesta, jne, jne. "Huonoja" puolia lapsen hankkimiselle löytyy monia, niiden positiivisten syiden löytäminen voi olla joillekin vaikeaa. (Itseasiassa mielestäni niiden ihmisten, jotka eivät näe mitään hyvää syytä hankkia lapsia kannattaisi heivata koko ajatus pois mielestä.  Maailmassa on ihan tarpeeksi lapsia, joiden vanhempien olisi kannattanut kaksi kertaa miettiä haluaako vanhemmaksi tai ei.) Tässä nyt tulee kuitenkin  listaus mitä minä koen saavani lapseltani, ja tätä ei todellakaan voi pitää minään yleismaailmallisena esimerkkinä, vaan minun henkilökohtaisina tunteina.

• Rakkautta, rakkautta, rakkautta. Rakkautta siinä muodossa mitä en koskaan uskonut voivani kokea. Rakkaus poikasta kohtaan täyttää koko sydämeni. Minä tiedän, että tekisin mitä vain poikasen hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta. Minä tunnen poikasen tunteet, niin hyvät kuin pahatkin, omassa kehossani fyysisenä hyvänä olona tai vastakohtaisesti kipuna. Voiko olla suurempaa ja kokonaisvaltaisempaa tunnetta kuin äidin/isän rakkaus? Minä en ole ainakaan sitä kokenut. (Enkä osaa sitä tätä paremmin kuvata, te äidit/isät kyllä tiedätte mistä puhun :) )
  
• Lapseni kautta olen oppinut näkemään uudestaan kuinka paljon ihmeellisiä asioita maailmassa on. Hän pysähtyy esimerkiksi ihastelemaan voikukkaa ja metsän sieniä, haltioituu meren aalloista ja kirkuu onnesta lintujen lentäessä hänen ylitseen. Ennen en nähnyt näitä asioita ollenkaan, vaan kiiruhdin eteenpäin sivulleni katsomatta, kohti jotakin niin paljon tärkeämpää. (Mitä?!?)
• Kuten jo aikaisemessa postauksessani kirjoitin, lapseni syntymän myötä olen saanut koko tunneskaalani takaisin. Tästä enemmän täällä. Tunteiden takaisin saamisen myötä koen tulleeni myös empaattisemmaksi ja herkemmäksi muita ihmisiä kohtaan. Maapallon ja ihmiskunnan hyvinvoinnin asiat ovat tulleet entistä tärkeämmäksi omassa arvojärjestyksessäni ja olen valmis tekemään myös (hyväntekeväisyys)työtä niiden edistämiseksi.
  
• Vaikka lapsia syntyy kuin sieniä sateella koko ajan, jotenkin se oman lapsen syntyminen, kasvaminen ja kehittyminen tuntuu suurelta ja ainutlaatuiselta tapahtumalta. Jokaisen uuden kehitysvaiheen saavuttaminen on pieni ihme ja onnen aihe. Miten jotakin noin ihanaa ja (lähes) täydellistä  olemme voineet saada miehemme kanssa aikaan? Tässä tunteessa ei ole sitten mitään objektiivisuuden häivääkään :) Ainahan vanhemmat näkevät sen oman lapsensa kaikkein ihanimpana ja ihmeelisimpänä - ja näin tulee mielestäni ollakin! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näkisin lapseni tekemät teot jotenkin aina oikeana. Esimerkiksi, jos (kun) huomaan lapseni käyttäytyvän huonosti (epäkunnioittava käytös muita ihmisiä tai eläimiä kohtaan/tavaroiden huono kohtelu, jne) en todellakaan katso tätä läpi sormieni. Kasvattajana olen itseasiassa aika tiukkis, varsinkin käytöstapojen kohdalla.
• Aikaisemmassa elämässäni (lue lapsettomassa) tunsin olevani onnellinen ja elämäni tuntui mielekkäältä. Kiertelimme ympäri maailmaa, harrastimme, kävimme paljon ulkona, työ oli haasteellista ja mielenkiintoista ja kaikki tuntui olevan mitän parhaimmin. (Meillä ei ollut mitään valtavaa vauvakuumetta ja lapsi tuli asenteella "tulee jos on tullakseen". ) Nykyisessä elämässä vanha elämä tuntuu kuitenkin kovin tyhjältä ja aika pinnalliseltakin. Vaikka välillä todellakin on päiviä, että haluaisi olla hetken ihan rauhassa ja tehdä mitä huvittaa, paluuta aikaisempaan elämään en haluaisi.  Mutta luulen myös, että jos emme olisi koskaan lasta saaneet olisimme edelleenkin onnellisia. Eihän sellaista mitä ei koskaan ole olemassa ollutkaan pysty kaipaamaan. Silloin kun ei tiedä mitä menettää. 

Äidiksi tulemisen myötä en tunne olevani mitenkään enemmän nainen kun aikaisemmin, tätä kuulen joidenkin naisten väittävän äidiksi tultuaan. Mutta entiseen minään verrattuna tunnen olevani empaattisempi, toisista ihmisistä välittävämpi ja pienistäkin asioista iloitseva, elämän kaikista dimensioista nauttiva ihminen.

And now here is my secret, a very simple secret;
it is only with the heart that one can see rightly,
what is essential is invisible to the eye.
Antoine de Saint-Exupery

Syksy jo saa, harmaa on maa

En taida olla ainoa ihminen, kenen lemppari vuodenaika ei ole syksy. Kirpeät aurinkoiset syyspäivät vielä menevät, mutta tämmöiset harmaat, sateiset päivät voivat olla todellakin masentavia. Sade piiskaa ikkunoita, puut huojuvat lähes lehdettöminä tuulessa ja ne ihmiset jotka ovat uskaltautuneet ulos kyyristelevät huppujensa ja sateenvarjojensa suojissa kiiruhtaen, jotta pääsisivät äkkiä sisälle. Olen huomannut, että poikanenkaan ei ole syysihmisiä. Kesällä hän olisi voinut olla ulkona koko päivän ja lähes aina itkun kanssa piti lähteä kotiin puistosta. Nyt syksyllä poikanen usein itse yrittää kiivetä vaunuihin ja hoputtaa minua lähtemään takaisin kotiin. Ja syksyinen kylmä, kostea mereltä puhaltava tuuli saa hänet usein todella kiukkuiseksi.

Silloin kun elelimme mieheni kanssa vielä ihan kahdestaan, kävimme usein syksyisin matkoilla. Miten ihanaa olikin saada edes hetkisen aikaa nauttia auringosta ja lämmöstä! Viimeaikoina ulkomaanmatkailu on jäänyt minimiin ihan käytännön syistä, mutta ehkäpä poikasen vielä hiukan kasvettua alamme matkustelemaan enemmän. Nyt olen yrittänyt keksiä muita keinoja, millä piristää syksyn harmautta ja olen havainnut seuraavat asiat aika toimiviksi, ainakin itseni kohdalla:

• Poltan paljon kynttilöitä. (Tuoksukynttilät ovat aivan ihania!)
• Juon usein teetä (n.3krt päivässä). Itse en ole kahvinjuoja ollenkaan, mutta teetä rakastan. Tänä syksynä olen varsinkin ihastunut  Nordqvistin valkoiseen pussiteehen. Vai mitä sanotte teelaaduista minkä nimet ovat mustikkamuffinssi, päärynätarha, grippi-mansikka, sekä greippi-Aloe.
• Kokkailen viikonloppuisin vähän parempaa ruokaa, olen löytänyt Maku lehdestä aivan mahtavia reseptejä, joilla olen onnistunut (mielestäni) tekemään ihan ravintolatasoista ruokaa :)  (Voisin joskus muuten tehdä postauksen näistä resepteistä, jos jotakuta kiinnostaa). Hyvän ruoan kanssa nautin lasillisen viiniä.
  
• Katson paljon elokuvia ja luen kirjoja. Mikä onkaan ihanampaa kun käpertyä sohvannurkkaan (tai miehen kainaloon) ja katsoa hyvää leffaa, kuuma teemuki kädessä ja ehkä pala (heh minun tapauksessani levyllinen!) suklaata sen kanssa naposteltavana. 

Olisi kiva kuulla millä tavoin te torjutte syksyn harmaita päiviä.

Huomenna lähden kahdestaan poikasen kanssa moikaamaan vanhempiani pohjois-Suomeen. Hiukan jännittää ensimmäinen lentomatka hänen kanssaan kahdestaan, onneksi ei ole kuitenkaan tällä kertaa pitkästä lentomatkasta kyse. Toinen asia mikä pikkasen pelottaa on se, että pohjois-Suomessa jyllää sikainfluenssa juuri pahimmillaan, eikä meillä luonnollisesti ole vielä rokotuksia sitä vastaan. En ole itseasiassa vielä päättänyt haluanko edes koko rokotusta ottaa, sillä niin paljon olen kuullut ihan ammattilaisiltakin mielipiteitä rokotteen ottamista vastaan ja sen puolesta. Toivotaan nyt sitten vaan, että tauti ei tartu, vaikka toisaalta jos sen nyt sairastaisi olisi sitten vasta-aineet kehossa. Tällä hetkellä jylläävä sikainfluenssahan on aika lievää laatua ja luin, että keväällä olisi tulossa voimakkaampi flunssa-aalto.


Palaan siis takaisin langoille ensi viikon loppupuolella. Valoa päiviin kaikille :)

Projekti ONNELLISUUS

Kerrankin naistenlehdestä löytyi oikeasti mielenkiintoinen juttu, joka kuullosti jopa uskottavalta! Uusimmassa Annassa ( 22.10.2009) "Onko Minttu onnellinen?" - jutussa käsiteltiin näyttelijä Minttu Mustakallion onnellisuuden ohella asioita, jotka vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen. Artikkelin tiedot perustuvat lääkäri-filosofi S.Mattilan ja lääkäri-psykoterapeutti Aarninsalon kirjaan Onnen Taidot (2009).

Minun mielestäni ainakin seuraava listaus kuullostaa aika järkeenkäyvältä, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta.
Onnelliset ihmiset:

• Käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa.
• Osaavat ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on.
• Ovat usein ensimmäisenä auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita.
• Ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen.
• Osaavat nauttia elämän nautinnoista ja elää nykyhetkessä.
• Harrastavat liikuntaa viikottain tai jopa päivittäin.
• Ovat syvästi sitoutuneita elinikäisiin päämääriin.
• Omaavat selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden, kuten stressin, kiirsien ja tragedioiden edessä.

Tietysti ensimmäisenä kävin vertailemaan, missä itselläni olisi petrattavaa. En aina tajua olla kiitollinen tästä kaikesta mitä minulla on. Asiathan eivät oikeasti voisi olla paremmin mitä meillä tällä hetkellä on: Meillä on ihana pikkuperhe, olemme terveitä, meillä on oma kaunis koti, asumme turvallisessa maassa ja tulemme ihan kivasti taloudellisesti toimeen. Elämässäni on ollut aikoja jolloin juuri luettelemistani asioista puuttuivat lähes kaikki. Jotenkin sitä vaan välillä pitää kaikkea itsestäänselvyytenä ja unohtaa että toisinkin voisi olla. Toinen asia missä voisin skarpata on työtovereiden ja ohikulkijoiden auttaminen. Toki minä autan silloin kun apua minulta suoraan pyydetään, mutta avun tarjoamisessa esimerkiksi silloin, kun turisti näyttää eksyneeltä (asumme Helsingin parin tärkeän turistikohteen kupeessa joten törmäilen turisteihin päivittäin) voisin ihan ilman kysymättä mennä häntä auttamaan. Muut näistä kohdista tunnen kyllä täyttäväni, paitsi välillä kyllä hetkessä eläminen tuottaa pieniä vaikeuksia ja ajatus karkaa "sitten kun.." moodiin, eli skarppausta myös tähän.

Artikkelissa oli muutama konkreettinen harjoitus miten omaa onnellisuutta voisi lisätä ja ajattelin ottaa yhden niistä kokeiluun, raportoin sitten myöhemmin miten tämä toimi.

Tee hyviä tekoja

Toista seuraava harjoitus kymmenen viikon ajan:

Valitse viikosta yksi päivä, jolloin teet yhden uuden ja ison hyvän teon. Vaihtoehtoisesti voit tehdä myös kolme-viisi pienempää hyvää tekoa. Tärkeää on ajoittaa ne kaikki samalle päivälle. Vaihtele tekoa kerrasta toiseen.

Harjoitus perustuu sille, että onnelliset ihmiset eivät keskity vain itseensä. Muiden huomioiminen lisää onnellisuutta esim. siksi, että se siirtää huomion pois omien ongelmien vatvomisesta ja auttaa näkemään kanssaihmiset positiivisessa valossa.

Onnellista viikonloppua kaikille!



If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.
 - Dalai Lama

Palasia päivän varrelta

Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, että blogia pystyisi päivittämään niin usein kun haluaisi. Tai kyllä sitä tietysti pystyisi, mutta sitten se aika olisi taas pois muista tärkeistä asioista, kuten miehen kanssa seurustelusta, kirjojen lukemisesta, pilateksesta tai vaikkapa lemppari tv-sarjojen katsomisesta. Mutta turha kai tästä päivittämisestä on mitään stressiä ottaa, päivitän silloin kun ehdin. Monesti päivän aikana pyörii mielessä juttuja, joita olisi kiva käsitellä blogissa, mutta sitten kun vihdoin olisi aikaa kirjoittaa, niin kaikki nämä hienot(?) ideat ovat kaikonneet päästä. Katsotaan muistuuko tällä kertaa mitään mieleen.

Tänään meille postin mukana tuli lelukuvasto, joka on muuten harvinaista herkkua meille, sillä olemme kieltäneet mainospostin (tämä kuvasto oli minun nimellä varustettu ja osoitetiedot saatu Väestörekisterikeskukselta). Tarkastelin kuvastoa nyt erityisen kriittisin silmin (yleensä silmäilen vastaavat kuvastot nopeasti läpi, josko niissä olisi jotain kiinnostavaa ja heitän sitten suoraan paperinkeräykseen), kiinnittäen huomion siihen kenelle minkäkinlaiset lelut olivat suunnattu. Ja täytyy sanoa, että eipä tarvinnut kovin kauan miettiä olivatko kuvaston laatijat missään mielessä perillä sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Tytöille tarjottiin vain ja ainoastaan vauvanukkeja, erilaisia barbeja, leipomis/ruoanlaitto välineitä, My Little Poneja, Hello Kittyä sekä lääkärin laukkua. Ja barbi-nukeista vielä sen verran, että n.95% :lla barbeista oli pitkät vaaleat hiukset ja suuret siniset silmät. Kirkkaat värit puuttuivat tytöille suunnatuista mainoksista täysin ja kaikki oli kuorrutettu vaalenpunaisella. Pojille oli vähintään yhtä tarkat rajat, millaiset lelut ovat poikien leluja: autot, miespuoliset action figure- ukkelit ja erilaiset rakennussarjat. Väritys poikien tuotteille oli tummansininen/musta. Vaikka ei ole tarkoituskaan tehdä tytöistä poikia tai pojista tyttöjä, niin tämä oli kyllä mielestäni vähän liikaa. Toki vanhemmat ovat pääasiassa vastuussa siitä, millaisia leluja lapset saavat niin kyllä ainakin isommat lapset myös itsenäisesti katselevat kuvastoja ja saavat niistä ideoita päähänsä. Kun tytöille tarjotaan ainoana vaihtoehtona (kärjistetyksi) vaalenpunaista, suurisilmäistä barbiblondia, joka tekee ruokaa ja hoitaa lapsia - niin on se aika kapea esimerkki pienille tytöille , millaisista asioista heidän tulisi olla kiinnostunut ja miltä heidän tulisi näyttää. Ja pieni poika voi tuntea itsensä oudoksi, kun hän tykkää leikkiä esim. lääkäriä ja vaikkapa kokkia ja ainoat hänelle suunnatut lelut ovat hyvin kaukana näistä intresseistä.

Sitten toinen asia, josta olen jo aikaisemmin kirjoitellut blogissani ja mistä on viime aikoina alettu keskustelemaan myös mediassa - uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta kouluissa/päiväkodeissa. Olen todella suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua, miten uskonnon asemalle oppiaineena käy. Kuten aikaisemmasta tekstistäni käy selville, olen ehdottomasti "aivopesumaista" uskonnonopetusta vastaan, millä tavalla se nykyään toteutuu ainakin päiväkodeissa ja alakoulussa. Jos minulta kysyttäisiin, niin toivoisin että uskonnon opettaminen vaihdettaisiin uskontotiedon opettamiseen, siten että se käsittäisi kaikki maailman uskonnot, tasapuolisesti ja ei vakaumuksellisesti opetettuna. Saa nähdä miten käy, toivoa siis on ennen kun poikanen menee päiväkotiin.

Leppoisaa illanjatkoa kaikille! Huomasin, että muutama komentti oli tullut edellisiin kirjoituksiin, vastailen niihin huomenissa :)

My Bucket List

Katselin jokin aikaa sitten DVDltä Morgan Freemanin ja Jack Nicholsonin (molemmat ovat muuten lempparinäyttelijöitäni) tähdittämän elokuvat Bucket List (2007). Itse elokuvaa pidin vain keskinkertaisena, mutta se sai minut pohtimaan mikä on minun oma Bucket List - eli asiat jotka haluaisin kokea/tehdä ennen kuolemaani. Eli tässäpä ne tulevat. Eivätkä ole missään tärkeysjärjestyksessä.

• Uida delfiinien kanssa, mielellään meressä. Tähän mennessä olen päässyt näitä maailman ihanimpia eläimiä vain silittelemään ja ihailemaan veneestä.
• Asua vielä kerran ulkomailla. Mielellään jossain lämpimässä paikassa, missä pärjää kesävetimissä läpi vuoden! Tämän toiveen haluaisin toteuttaa ennen poikasen kouluunmenoa, mutta ei ainakaan vielä ole mitään konkreettisia suunnitelmia sen toteutumiseksi.
• Tehdä hyväntekeväisyystyötä vähempiosaisten lasten auttamiseksi. Olen nuorempana ollut hyväntekeväisyystyössä ja se oli kaikessa rankkuudessaan todella antoisa kokemus.
• Ajaa autolla Yhdysvaltojen läpi, mielellään hitaassa tahdissa.
• Päästä vielä kerran Amazonin sademetsään.
• Nähdä pojastani varttuvan onnellisen, tasapainoisen ja terveen miehen. Tämä on tietysti aivan eri tasolla tärkeä toive kuin muut. Mikään, ei mikään maailmassa voi koskaan mennä poikani hyvinvoinnin ylitse.
• Konkreettisesti edesauttaa vähemmistöryhmien ja sukupuolten tasa-arvon (etnisten vähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen) toteutumista. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työyhteisössäni minä olen päävastuussa siitä kuka meille tulee töihin :) Tällä hetkellä meillä on työntekijöitä mm.Afrikasta ja Keski-Amerikasta. Mutta paljon voisi vielä tehdä.
• Saada itselleni rauha toisille tehdyistä vääristä teoista. Joskus itselle on vain niin vaikeaa antaa anteeksi - vaikka toinen osapuoli olisi anteeksi antanutkin.
• Vanheta yhdessä mieheni kanssa.

Millainen on sinun Bucket List?

Huhuu tasa-arvo!!!

Ärsyttää! Kaikki Suomessa asuvat ovat varmastikin sattuneet näkemään tv:stä Atrian mainoksen, jossa keski-ikäinen nainen haaveilee kuumista hetkistä nuoren miehen kanssa. Itse pidin mainosta hauskana ja erilaisena, pidin myös sen ennakkoluuloja rikkovasta sanomasta. Nyt luin kuitenkin Iltasanomista ( http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1741830), että kyseisestä mainoksesta on tehty kuluttajavirastoon valituksia siitä syystä että mainos on seksistinen, moraaliton ja esittää miehen alentavalla tavalla.
Siis mitä???? Tv:stä on tullut JOKA päivä ainakin viimeisen 10 vuoden ajan vastaavia mainoksia, missä seksuaalisten fantasioiden kohteina on ollut nainen (ja yleensä vielä nuori nainen). Mikseivät nämä ole ihmisten mielestä moraalittomia ja naista halventavia? Vai onko vielä nykypäivänäkin niin, että joidenkin ihmisten mielestä naisella ei ole oikeutta fantasioihin, vaan hänen oikea paikka on olla vain näiden kohde?!?
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että seksiä käytetään aivan uskomattoman paljon mainonnassa. Mikä ei todellakaan ole läheskään aina hyvä asia. Mutta kun "seksillä myyminen" ei todennäköisesti kuitenkaan häviä mediasta, niin eikö sitä voisi oikeasti yrittää edes jollain tasa-arvoistaa?
Vielä yksi asia...miksi naiselle, joka sattuu pitämään nuorempia miehiä viehättävänä on pitänyt keksiä oma nimitys "Puumanainen" (nimitys alunperin lähtöisin Jenkeistä)? Mikähän olisi vastaava nimitys miehelle, joka tykkää nuoremmista naisista....?!

Mistä on pienet pojat tehty?

Silloin tällöin törmää eri lapsen kasvatusta käsittelevillä foorumeilla ja viime aikoina myös Hesarissa keskusteluihin ja jopa kiistelyihin perinteisen sukupuoliroolin, sukupuolineutraalin- sekä sukupuolivapaan kasvatuksen noudattajien kesken. Päätinpä minäkin nyt sitten laittaa oman lusikkani soppaan ja hieman valaista käsityksiäni aiheesta.

Niille lukijoille, joilla ei ole ollenkaan käsitystä mitä nämä eri kasvatustyylit ovat, niin kärjistetysti voisin yksinkertaistaa ne seuraavasti. (Nämä määritelmät eivät ole suoria kopioita mistään tieteellisistä kirjoista ja pahoittelen jos jossain kohtaa menee metsään. Korjauksia otetaan vastaan!) Perinteiseen sukupuolirooliin kasvattajat ovat sitä mieltä, että on olemassa tarkat "säännöt" mitkä ovat tyttöjen leikkejä/leluja/tapoja toimia/oppia/ajatella ja nämä siis eroavat suurelta osin poikien vastaavista. Sukupuolineutraalin kasvatuksen noudattajat taas yrittävät päästä eroon tyttöjen ja poikien juttujen dikotomiasta ja käsitellä lasta yksilönä, jolla on omat henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet/tarpeet/oppimistyylit riippumatta siitä sotivatko ne vastaan yleisesti hyväksyttyjä sukupuolinormeja vai eivät. Sukupuolivapaan kasvatuksen puolestapuhujat haluavat lähestulkoon kieltää lapsen sukupuolen. He eivät halua, että lapseen kohdistetaan mitään mahdollisesti sukupuolisidonnaisia odotuksia tai yleistyksiä. Sukupuolineutraalin kasvatuksessa toteutettujen asioiden lisäksi sukupuolivapaan kasvatuksen noudattajat antavat useasti lapselle nimen, josta sukupuolta ei voi päätellä, samoin lasten vaatetus (värit,kuosit) ei paljasta onko kyseessä tytön vai pojan vaatteet. Lapselle ei myöskään puhuta miehistä/naisista vaan ihmisistä yleensä, esimerkiksi ihminen leipoo pullaa vs. täti leipoo pullaa. Tiedänpä yhden tapauksen, jossa lapsen läheisetkään (mummot/papat) eivät saaneet vaihtaa lapsen vaippaa, jotteivat olisi saaneet selville tämän sukupuolta.

Kaikenlaiset ääriaatteet ovat mielestäni vastenmielisiä ja epäilyttäviä, olkoonkin sitten puhe kasvatusmetodeista, politiikasta tai vaikkapa uskonlahkoista. Yleistykset suuntaan tai toiseen saavat karvani pystyyn ja edellä mainitut luokitukset ottavat huomioon vain yhden lasta määrittävän faktorin, sukupuolen. Eikö esimerkiksi lapsen temperamentin vaikutus kasvatustyyliin ole käytännössä suurempi kuin sukupuolen? (Huom.käsittelen tätä asiaa nyt vain suomalaisesta lähtökohdasta, tilanne voi olla täysin toinen jossain muualla päin maailmaa). Eikö sukupuolettomasti kasvatettu lapsi huomaa sukupuolen läsnäolon, vaikka se häneltä koitettaisiin kieltää? Ja tuleehan lapsen jossain vaiheessa päättää, mitä hän on - tyttö vai poika. Tämä todennäköisesti tuottaa lapselle hämmennystä, jos kaikki sukupuoleen viittaavat asiat on peitetty. Kasvatustieteen lisensiaatti Leila Tuominiemi kiteyttää mielestäni hienosti: "Sukupuoliroolimalleja rikkovalla kasvatuksella tavoitellaan yleensä tasa-arvoa. Täydellinen sukupuolesta irtisanoutuminen saattaa kuitenkin olla tasa-arvon vastaista.

”Tasa-arvo täytyy nähdä vuorovaikutuskysymyksenä. Jos emme huomioi sukupuolta ollenkaan, onko se silloin tasa-arvoa suhteessa mihin”, Tuominiemi kysyy.

Meidän periaatteenamme pidämme sitä, ettemme kiellä pojaltamme mitään aktiviteetteja tai käyttäytymismalleja vain sen vuoksi että hän on poika. Tuemme parhaamme mukaan hänen luontaisia luonteenpiirteitä, emmekä yritä "jalostaa" niitä suuntaan tai toiseen. Esimerkiksi tällä hetkellä poikanen nauttii suunnattomasti kun lähes päivittäin tanssimme kahdestaan (terveisiä naapureille, jotka varmaan saavat päivittäisen naurukiintiönsä täyteen kun tämä mami kävelee moonwalkia olohuoneen suuren ikkunan edessä :p ) ja eri kulkuvälineiden ihasteleminen on myös nastaa, autoja päristellään niin kovaa että kuolapallerot lentävät puolen metrin kaaressa. Samoin laululeikit ja pallon pelaaminen kuuluvat mielipuuhiin. Kunhan lapsi kasvaa, niin aion ottaa hänet mukaan leipomaan ja tekemään ruokaa, ja kun mieheni jää kotiin tulee mukaan varmasti enemmän myös perinteisessä mielessä pidettyjä miesten aktiviteetteja. Pyrimme pitämään poikamme leikkiväline varaston myös monipuolisena. Tällä hetkellä pojallamme on autojen,dublojen ja junanradan lisäksi myös nukke ja paljon pehmoeläimiä. Ainoa lelu mitä en pojalleni koskaan tule ostamaan on pyssy (Ja tämä ei johdu hänen sukupuolestaan, vaan minun vihastani aseita kohtaan). Tällä hetkellä poikanen on yhtälailla kiinnostunut leikkimään autoilla ja myös hoivaamaan nukkea (hän lähinnä tykkää nuken syöttämisestä ja halailemisesta). Suurin mielenkiinto hänellä on tällä hetkellä Duploja ja eläinkirjoja kohtaan. Emme ole muuttaneet perheemme käytäntöjä kotitöiden suhteen, jotta sukupuolineutraali kasvatus toteutuisi varmasti. Minä olen edelleen se joka laittaa ruokaa ja leipoo (pidän ruoanlaitosta ja näin saamme syödä maukkaampia aterioita ;) ), mieheni vastuulla on taas raskaammat siivousaskareet esim. imurointi, hän myös hoitaa talon remppaukset tarvittaessa. Tarkoituksenamme ei siis ole tehdä pojasta tyttöä, vaan vaalia häntä semmoisena kuin hän on.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä te olette sukupuolen vaikuttamisesta kasvatukseen ja miten te käytännössä toimitte?

Maalla on mukavaa

Täällä taas :) Karattiin pitkäksi viikonlopuksi maalle, mieheni vanhempien hoiviin. Olen kyllä ihan pesunkestävä kaupunkilainen, mutta välillä tekee niin hyvää vaihtaa maisemaa täältä




tänne.


Poikasen isovanhemmat ovat vallan hurmaantuneita ensimmäisestä lapsenlapsestaan, joten he haluavat meidän siellä ollessa hoitaa pojan aamusta iltaan. Emmekä todellakaan laita vastaan! Oli aivan mahtavaa saada nukkua niin pitkään kuin nukutti useana päivänä peräkkäin, sekä käydä miehen kanssa kaksistaan kaupungilla (Turku on puolentunnin ajomatkan päässä) muutaman kerran shoppailemassa ja lounaalla. Oli myös rentouttavaa nauttia kahdenkesken puusaunan pehmeistä löylyistä, sekä tietysti syödä ja juodakin hyvin. Tiedättekö muuten, että katulamppujen ulottumattomissa ja kaupungista kajastavan taustavalon puuttuessa tähtitaivas on aivan uskomaton näky! Tuntuu, että tähdet ovat niin paljon suurempia, kirkkaampia ja lähempänä kuin kaupungissa. Siellä hiljaisuudessa tähtitaivasta tuijottaessa sitä jotenkin ymmärtää ja tajuaa kuinka kaunista elämä oikeastaan on, kun se antaa parhaintaan, ja kuinka onnekas olen juuri nyt kun minulla on asiat elämässäni näin hyvin. Näitä asioita kun en ainakaan minä muista aina tarpeeksi arvostaa ja vaalia.

Näiden rentouttavien ja rauhoittavien päivien jälkeen jaksaa taas hiukkasen paremmin taistella pimeyden tuomaa väsymystä vastaan. Poikaselle kylläkin iski flunssa jo toisen kerran muutaman viikon sisällä, mutta onneksi ainakin toistaiseksi olemme välttyneet kovalta kuumeelta. Lopuksi vielä vinkki niille, jotka matkustavat lasten kanssa junalla. Me olimme aina aikaisemmin matkustaneet lastenvaunussa (siis siinä vaunussa, minkä toisessa päädyssä on pieni lasten leikkialue). Vaikka poikanen kyllä viihtyy vaunusta löytyvässä liukumäessä ja leikkijunassa olemme me kokeneet poikasen jatkuvan perässä juoksemisen aika stressaavaksi. Ystäväni vinkkasi meille perhehytistä, minkä varasimme nyt ensimmäistä kertaa. Aah, mitä luksusta! Aivan oma, ovella suljettava hytti vain meille! Hytissä on 4 istumapaikkaa, pieni pöytä, sekä kaksi pientä lasten jakkaraa + muutama lelu. Muutaman tunnin matka meni todella joutuisasti, kun poikanen pystyi tepastelemaan rajoituksetta hytissä, leikkimään omilla leluilla, kuuntelemaan kirjoja, jne. Eikä vanhempien täytynyt stressata, että leikit ovat liian äänekkäät kanssamatkustajien korviin. Ja mikä parasta, lippu perhehyttiin maksaa saman verran kuin normaali IC-junan lippu!

Nyt olis sitten paluu arkeen edessä. Eiköhän sen kestä, ajattelin aloittaa kynttiläkauden huomenna - edes pikkasen valoa ja lämpöä kylmiin syystalvi-iltoihin.

Cry-Baby

Jotain on vinksahtanut minussa lopullisesti poikasen syntymän jälkeen. En kai voi enään hormoonejakaan syyttää, sillä poikasen syntymästä on melkein puolitoista vuotta ja imetyksen lopetuksestakin on yli puoli vuotta aikaa. Minusta on siis tullut totaalinen Cry-Baby, herkistelen ja itkeä vollotan joskus ihan hassuistakin asioista. Tämän reaktion saa minussa aikaan yleensä joku seuraavista: vastasyntyneen vauvan näkeminen tv:ssä (varsinkin synnytysosastolla kuvattuna!), kaunis ja tunteisiin vetoava musiikki, sekä lapsia/perhettä koskevat riipaisevat tarinat ja kohtalot saavat kyyneleet valumaan ja silmäni punoittamaan.

Ennen poikasen syntymään en ollut mitenkään hirveän herkkä näyttämään tunteitani. Yksi syy tälle osittaiselle "viileydelle" (kylmä ihminen en kuitenkaan kokenut olevani) oli ehkä se, että pikkuveljeni äkillisen ja traagisen kuoleman vuoksi aivan tietoisestikin jäädytin osan itsestäni ja tunteistani. Koin silloin että muuten en olisi selvinnyt tapahtuneesta järjissäni. Nyt lapseni syntymän myötä nämä tunteiden padot ovat murtuneet ja vuodatan sekä onnen että myötätunnon kyyneleitä jos en nyt ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain.

Viime aikoina kyyneleitä on tuonut runsaasti esimerkiksi Maikkarilta tuleva Kadonneen jäljillä sarja ja myöskin Popin kuninkaan Michael Jacksonin traaginen elämä ja kuolema ovat kosketattaneet minua suuresti. Kätilöt sarjaa ja tosi-TV sairaala sarjoja, joissa on vakavasti sairaita lapsipotilaita minun on jo todella vaikeaa katsoa. Yksi ehkä huvittavimmista herkkiskohtauksista sattui viime viikolla. Olin menossa poikasen kanssa metroon ja metroon johtavassa käytävässä soitti jousikvartetti Kummisetä elokuvan tunnusmusiikkia "Puhu hiljaa rakkaudesta" - kappaletta. Se kuulosti niin kauniilta ja myöskin surulliselta, että sain tehdä oikein tosissani töitä ja räpsytellä silmiä, etteivät ripsarit olisi olleet ihan pitkin poskia. En tainnut oikein onnistua, sillä metrossa sain muutamia myötätuntoisia katseita.

Ei, en minä valita ollenkaan että olen saanut tunteeni koko laajuudessaan takaisin. Välillä se vain vieläkin hämmentää minua, kun ihan yhtäkkiä on pala kurkussa ja kyyneleet silmissä. Mutta parempi näin, kuin se että elää ja tuntee vain puolella teholla :)

I'm Back :)

Heissan kaikki,

Niin tässä sitten kävi, että kiinnostus bloggaamiseen kasvoi päivä päivältä ja päätin palata. Toivottavasti tällä kertaa inspiraatio kestäisi vähän pidempään kuin ensimmäisellä kerralla.


--


Lueskelin tässä muutama viikko sitten vanhoja blogitekstejäni ja päädyin poistamaan niistä muutaman. Ne eivät vaan enään tuntuneet siltä, mitä mieltä olen asioista tällä hetkellä ja mitä tunnen. Tai ne siis kuulostivat ja olivat niin negatiivissävytteisiä ja ehkä hiukan ahdistaviakin. Olen tässä miettinyt itsekseni, että ehkä olin jopa pikkuisen masentunut lapseni syntymän jälkeen ja varsinkin silloin kun univelka ja väsymys jatkuvista yöheräilyistä olivat pahimmillaan. Mutta nyt olo on siis ihan toinen, tunnen olevani "vanha itseni" ja maailma näyttää paljon vähemmän ahdistavalta paikalta kuin vaikka vielä 6kk sitten :)

Kesä meni mukavasti Suomea kierrellessä, ihanien ilmojen helliessä ja elokuussa parin viikon ulkomaanmatkasta nauttiessa. Oli muuten mahtavaa päästä ulkomaille yli kahden vuoden tauon jälkeen! Matkakohteenamme oli Portugalin Azorit ja voin suositella kaikille, jotka eivät pidä turistirysistä, eivätkä ole kiinnostuneet (pelkästään) rannalla makoilemisesta. Azorien luonto on aivan ainutkertainen tulivuorineen,kuumine lähteineen ja pilvimetsineen. Tietysti myös se, että Azorit ovat keskellä Atlantin valtamerta antaa oman leimansa saarelle. Olemme matkustelleet jonkin verran Etelä-Amerikassa ja Azoreilla minulla tuli välillä sellainen olo (siis positiivisessa mielessä), että olisimme olleet esim. Brasiliassa tai vaikkapa Perussa.

Tämänhetkisestä tilanteesta vielä jonkin verran. Olen hoitovapaalla joulukuun loppuun saakka, minkä jälkeen olen palaamassa hyvillä mielin töihin. Kotona olo on ollut minulle toisaalta aivan ihanaa aikaa, varsinkin nyt kun poikanen on kasvanut ja hänen kanssaan pystyy myös sanallisesti kommunikoimaan. Suhteestamme on tullut selkeästi vuorovaikutteinen ja koen sen hyvin palkitsevana. Töihin on kuitenkin myös kiva palata, sillä koen kotonaolon välillä tylsäksi ja kaipaan elämääni enemmän haasteita. Poikasen ei onneksi tarvitse mennä vielä päiväkotiin, sillä mieheni on jäämässä koti-isäksi ensi vuoden syksyyn saakka.

Eli tämmöistä kuuluu tänne. Tästä jatketaan, saa nähdä onko kukaan enään kyydissä puolen vuoden tauon jälkeen. Värikästä syksyä kaikille!