Isät (ja äidit) ohoi!

Tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu saksalaisista koti-isistä. Saksassa tapahtuneen lainmuutoksen myötä saksalaisista pikkulasten isistä joka viides pitää vanhempainvapaata. Isät kokevat kotona olon mielekkääksi, vaikka yhteiskunta katsookin vielä koti-isiä hieman kieroon.

Juttu kirvoitti minua tarkastelemaan mikä on tilanne meillä Suomessa? Kelan arvion mukaan 70 % prosenttia isistä pitää kyllä vanhempainvapaata, mutta keskimäärin vain neljä viikkoa. Itseasiassa tulos ei yllättänyt minua ollenkaan. Kyllähän ne  koti-isät aika harvalukuisena ovat edustettuina puistoissa, muskareissa ja taaperojumpissa. Suomessa valtio tukee koti-isyyttä seuraavasti: Perheet saavat lapsen syntymän jälkeen ensin 105 päivää eli noin kolme kuukautta äitiysvapaata. Sen jälkeiset 158 päivää vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla. Isä saa lapsen syntymän jälkeen 18 arkipäivää isyysvapaata. Jos hän käyttää lisäksi vanhempainvapaan loppupäivät, hän saa vielä 1–12 päivää ylimääräistä vapaata.  Vanhempainvapaan päättymisen jälkeen isät voivat myös jäädä hoitovapaalle siihen asti kuin lapsi täyttää 3-vuotta. Hieman sekavaahan tämä tukiviidakko on, mutta isillä olisi todellakin mahdollisuus jäädä kotiin, niin halutessaan.

Mistä sitten kiikastaa, että näinkin tasa-arvoisena pidetyssä maassa kuin Suomessa on se yleensä vieläkin äiti, joka jää lapsen kanssa kotiin? Onko vieläkin valloillaan se myytti, että äiti on se paras hoitaja lapselle - ja  isä on toimii statistin ja toimeentulon hankkijan roolissa? Vai ovatko äidit niin kiinni lapsissaan, etteivät "uskalla" jättää heitä isän hoiviin? Tuntevatko miehet koti-isän roolin uhkaksi heidän miehisyydelleen? Vai kieltäytyvätkö isät kertakaikkiaan jäämästä pidemmäksi aikaa kotiin, sillä he pelkäävät uransa puolesta? Syitä on luultavasti niin paljon kuin on perheitä ja tietysti kaikki järjestävät hoitoasiat miten heistä itsestään tuntuu parhaalta ja luontevalta - niin kauan kun kaikki osapuolet ovat järjestelyihin tyytyväisiä. Usein vain tuntuu, että tätä äitien kotiin jäämistä pidetään niin itsestään selvänä asiana, vaikka jotkut äidit eivät kotiäitinä toimimisesta niin paljon pidäkkään. Monesti äidin jäämistä kotiin perustellaan taloudellisin syin, sillä miesten palkkahan on useimmissa perheissä suurempi kuin naisen. Mielestäni tämä ei sinänsä ole ihan käypä perustelu, sillä talousasioitahan voidaan halutessaan aika pitkälle järjestää: asuntolainoista voi ottaa vähennysvapaita kuukausia/vuosia, ennakolta voidaan säästää tulevaa varten, suurimpia menoja voidaan karsia tarvittavaksi ajaksi.

Minkä vuoksi isien sitten olisi hyvä jäädä kotiin?

• Isä oppii tuntemaan lapsensa ihan eri tasolla, kun hän on lapsen kanssa päivittäin. Työssä käydessäänhän yhteinen valveillaoloaika jää helposti pariin tuntiin per päivä.
• Lapsi oppii tuntemaan myös isän paremmin. Hän oppii myös että isät voivat tehdä ihan samoja juttuja kuin äidit ja toisinpäin -> vanhat sukupuoliroolit hämärtyvät.
• Koti-isyys vähentää avioeron riskiä. Tukholman yliopiston tutkimuksen mukaan isän pitämä vanhempainvapaa auttaa jakamaan vastuuta kodin töistä ja lapsista äidin ja isän kesken. Tämä taas kohentaa parisuhdetta ja tekee vanhemmat tyytyväisemmiksi. (STT)
• Myös äideillä on mahdollisuus edetä urallaan ja toteuttaa itseään. Vuosien poissaolo työstä ei valitettavasti vie kenenkään uraa ainakaan eteenpäin ja voi myös syödä joidenkin naisten itsetuntoa pahasti. 

Meidän perheessä on mieheni jäämässä kotiin vuoden vaihteesta lähtien noin seitsemäksi kuukaudeksi. Tämä "vahdinvaihto" tapahtuu meidän molempien halusta: minä haluan päästä takaisin työelämään ja mieheni haluaa jäädä kotiin yli kymmenen vuoden työputken jälkeen. Hän ei malta odottaa sitä, että pääsee hommailemaan poikasen kanssa päivittäisiä askareita, ilman mitään työstressiä. Ja minä taas tartun uudella innolla työn tuomiin uusiin haasteisiin! Voisikohan mieheni koti-isä intouden osasyynä olla se, että hänen oma isänsä oli 70-luvulla myös koti-isä muutaman vuoden, mikä ei todellakaan ollut mikään normaalikäytäntö silloin.Ja siitä talousasiasta meidän kohdalla, mieheni palkka on melkein kolminkertainen minun palkkaani verrattuna ja asuntolainat ovat kovat. Mutta kuten sanoin, lähes kaikki on järjestettävissä - jos oikein jotain haluaa. Priorisointia!