Mammutti

Katseltiin viikonloppuna Lukas Moodyssonin ohjaama leffa Mammutti (Mammoth, 2009), joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Mammutti on kaunis ja mietiskelevä elokuva perhettä koskevista valinnoista kilpailutalouden paineissa. Minun on hyvin vaikeaa katsella mitään hömppäkomedioita tai väkivallalla kyllästettyjä actionräiskintöjä. Telkkarista saatan kyllä katsella melkein mitä tahansa shaissea, minkä katseluun aivoja ei tarvitse käyttää ollenkaan, mutta elokuvilta vaadin enemmän. Jotta viitsisin katsoa elokuvan loppuun saakka, tulee sen herättää minussa tunteita ja ajatuksia. Hyvän elokuvan tunnistaa mielestäni siitä, että sitä kelailee vielä pitkän aikaa katsomisen jälkeen.

En ala tässä nyt sen syvemmin Mammutin juonta sen kertomaan, mutta suosittelen sen katsomista todellakin. (Katso traileri postauksen lopusta.) Elokuvan jälkeen jäin mielessäni pohtimaan muunmuassa seuraavia asioita, vaikka nämä kysymykset eivät itseasiassa elokuvan kantavana teemana toimineetkaan.

1. Onko vanhempi aina ensisijaisesti huono vanhempi, jos hän jättää pienet lapsensa sukulaisten huostaan  ja muuttaa toiselle puolelle maailmaa töihin? 
2. Onko vanhempi itsekäs, omaa uraa ajatteleva työnarkomaani jos hän viettää suurimman osan vuorokaudesta töissä, eikä perheensä kanssa?
   
3. Onko huorana toimiminen tuomittavaa ? 
4. Pitääkö pettäjän kertoa aina petetylle tapahtuneesta?
   

Viisitoista vuotta sitten olisin vastannut näihin kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin lähes silmää räpäyttämättä kyllä. Nyt mielestäni ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Kaikki on niin tapauskohtaista, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja elämä ei todellakaan ole niin mustavalkoista mitä nuorena (ja naivina) luulin ja uskoin. Onko vanhempi vielä huono vanhempi jos hän maailman toisella puolella työskennellessään mahdollistaa sen, että hänen lapsensa pääsevät kouluun, saavat oman kodin ja välttyvät työskentelmästä kaatopaikalla tai myymästä itseään hengissä pysymiseksi? Onko vanhempi vielä itsekäs työnarkomaani jos hän työkseen pelastaa ihmishenkiä, joiden hyvinvoinnista ei kukaan muu välitä ja samalla tuntee syyllisyyttä siitä että tekee niin paljon töitä? Onko huoraaminen tuomittavaa, jos se on ainoa keino millä turvata oma ja lapsensa taloudellinen toimeentulo ja mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin? Jos pettäjä tuntee syyllisyyttä teoistaan ja ei koskaan aio toistaa tekoaan, onko moraalisesti oikein vai väärin kertoa tapahtuneesta, jolloin se voisi rikkoa monen ihmisen elämän pitkäksi, pitkäksi aikaa?

Vastaavaa listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yleensä aina asioilla on kaksi puolta (tai kolme tai neljä) ja yleensä ne jotka ovat toisia herkimmin tuomitsemassa, eivät todellakaan tiedä läheskään koko totuutta. Sen sijaan että me ihmiset niin kovasti yritämme kiillottaa omaa sädekehäämme muiden ns. "vääriä" tekoja tuomitsemalla/halveksimalla, emmekö me voisi käyttää tämän energian paremmin siihen että koettaisimme ymmärtää niitä syitä miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla. Ja mitä tärkeämpää, emmekö me voisi yrittää tehdä jotain konkreettista asioiden parantamiseksi?