Tulevaisuuden suunnitelmia ja ikävää

Täällä ollaan taas! Viime viikonloppuna oli kyllä tarkoitus kirjoitella, mutta eteen tulikin yllättäviä puuhia, jotka veivät kaiken ajan kirjoittamiselta. Itseasiassa nämä puuhat liittyvät tulevaisuuden suunnitelmiin ja pieneen muutokseen, mitä (ehkä?) kaipaan. Epäilen kyllä, että tällä kertaa tätä muutosta ei ole odotettavissa, mutta jos niin onnekaasti kävisikin kerron siitä sitten aikanaan mistä oli kyse.

Perheellämme on ollut muutenkin aika paljon ajateltavaa viime viikkoina. Mieheni on saanut todella hyvän työtarjouksen, minkä hän todennäköisesti on ottamassa vastaan (päätös tulee tehdä ensi viikon alkuun mennessä). Työ on siis kaikinpuolin mielenkiintoinen ja palkkaus on myös kohdallaan. On kuitenkin pari asiaa mikä laittaa miettimään työn vastaanottamisessa: työ pitäisi aloittaa viimeistään toukokuussa ja työ vaatii välillä matkustelua akselilla Eurooppa-Aasia-Afrikka-Etelä-Amerikka. Ensimmäinen reaktio minulla oli rehellisesti sanottuna EI, ihan niin itsekkäästä syystä että luulisin kuolevani kateudesta mieheni päästessä matkustelemaan (mikä tunnetusti on intohimoni) kaikkiin noihin mielenkiintoisiin paikkoihin sillä aikaa, kun minä pyörittäisin täällä yksin arkea pienen lapsen kanssa. Mutta kun olin hiukkasen ehtinyt marinoimaan ajatusta ja tajuamaan myös sen, että nämä matkat olisivat todellakin TYÖmatkoja ja kaiken lisäksi minä en oikeasti edes haluaisi olla poissa poikasen luota niin pitkiä aikoja (noin viikko kerrallaan), mitä matkustelu vaatisi. En myöskään halua olla mieheni esteenä sille, että hän pääsisi tekemään työtä minkä kokee mielekkääksi, joten tulin siihen päätökseen että ainakin minun mielestäni mieheni tulisi ottaa työ vastaan. Olen myös ihan varma, että mieheni tukisi minua ihan samalla tavoin vastaavassa tilanteessa.  Se että työ alkaisi jo toukokuussa on tuonut tähän myös mutkia matkaan, sillä poikanenhan aloittaa päiväkodin vasta elokuussa (emme ole valmiita tinkimään päivähoidon aloitusajankohdasta). Onneksi äitini ja mieheni äiti ovat luvanneet tulla vuorotellen hoitamaan poikasta touko- ja kesäkuun ajaksi. Mieheni yrittää neuvotella, että tekisi osan noista viikoista etätyötä kotoa. Joka tapauksessa tämä merkitsisi sitä, että parin kuukauden ajan sekä äitini tai anoppini (joka on oikeasti aivan ihana ihminen) asuisivat luonamme vuoroviikoin. Saa nähdä kenen hermot palavat ensimmäisenä ;) Mutta tämmöisiä olisi siis suunnitteilla, ilmoittelen tästäkin mihin ratkaisuun lopulta päädyimme.

Sitten vielä muutama sana nykyhetkestä. Työ on alkanut tuntumaan työltä, suurin "hype" siitä on parissa kuukaudessa kulunut. Välillä tulee olo, että olisi kiva kääntää kylkeä ja jäädä nukkumaan - eikä suunnata suin päin suihkuun ja juosta asemalle. Mutta ihan tyytyväinen vieläkin olen valintaani, viikonlopun jälkeen on oikeasti ihan kiva aina palata arkirutiineihin ja työntouhuun. Ainoa negatiivinen asia mitä viime aikoina on tapahtunut on se, että poikanen on alkanut selvästi ikävöimään minua enemmän. Päivän aikana hän kuulemma kyselee perääni ja yrittää haeskella minua. Mutta toisaalta ehkä tämä on ihan hyvä pehmeälasku tulevaan päiväkotielämään.

Nyt lähden valmistamaan meille lounasta. Laitan tähän loppuun yhden lempparibiiseistäni "Fields of Gold" tällä kertaa Eva Cassidyn esittämänä.  Aurinkoista viikonloppua kaikille!!!