Törkeät Töykimykset ja Arjen Ritarit

Eilen meinasi mennä hermot kun olin vaunujen kanssa liikenteellä kaupungissa; Ihmiset kävelivät rinnakkain koko jalkakäytävän leveydeltä, eikä kukaan tehnyt elettäkään väistääkseen, vaikka näkivät että yritän päästä heidän ohitseen. Muutaman kerran jouduin koukkaamaan ajotien puolelle, kun en enään jaksanut ystävällisesti pyytää heitä väistymään. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa??? Onko huomaavaisuus ja auttavaisuus kadonnut tästä maasta kokonaan? Jokapuolella tuntuu näkyvän sitruunan nielleitä töykimyksiä, joilta ei tunnu heruvan mitään muuta kuin negatiivista energiaa ja välinpitämättömyyttä. Seuraavaksi muutama henkilökohtainen kokemus, joka on saanut sappeni kiehumaan.

1. On hirveä lumimyrsky, lunta tunkee joka suunnasta, tuulee kovasti, eikä eteensä oikein näe. Olen menossa ruokakauppaan poikani kanssa, joka on vaunuissa. Juuri ennen kaupan sisäänkäyntiä keski-ikäinen mies kiilaa ohitseni, aukaisee oven itselleen ja antaa sen läimähtää kiinni ihan nokkani edessä. Mies tiesi ihan takuulla että olin tulossa kauppaan, mutta näköjään kiire/oman nahkan saaminen suojaan myrskyltä oli tärkeämpää kuin se, että olisi pitänyt myös meille ovea auki..tämähän olisi vienyt kokonaista 5 sekuntia!
2. Olen kirjastossa tutkiskelemassa hyllyissä olevia kirjoja, kun takaani pyyhältää keski-ikäinen mies (jälleen) tönäisee minua niin kovalla voimalla, että horjahdan. Mies ei pysähdy tai saatikaan pahoittele tapahtunutta, vaan jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
3. Olen raitiovaunussa, viimeisilläni raskaana. Jalkoja turvottaa, väsyttää, selkää särkee. Raitiovaunu on aivan täysi, siinä osassa johon nousen istuu pääosin pukumiehiä, jotka ovat todennäköisesti tulossa jostain työpalaverista. Kukaan näistä miehistä ei tarjoa minulle istumapaikkaa, vaikka varmasti näkevät minut kun seison heidän välissään tangosta roikkuen ja yritän pysyä pystyssä. No, ehkä hekin olivat väsyneitä rankan kokouksen jälkeen.
4. Olen kaupassa ja alan maksamaan ostoksiani. Tarjoan kassaneidille pankkikorttia hän katsoo minua kuin idioottia ja osoittaa kädellään minun suuntaan. Menee hetki kun tajuan, että minun olisi pitänyt hoksata pankkikortin lukulaite, eikä vaivata turhaan kassaneitiä. Ja hän ei ollut mykkä, kuulin hänen puhuvan ne ainoat pakolliset sanat, joita kassalla tarvitsee; hän kertoi minulle ostoksieni hinnan.
   
5. Tämä tapahtui tutulleni, mutta on pakko lisätä tähän, sillä tapaus on minusta huomattavan törkeä. Tuttuni oli raitiovaunussa pienen lapsensa kanssa, joka oli vaunuissa. Pois jäädessään hän kysyi ystävällisesti voisiko samalla pysäkille jäänyt mies auttaa häntä nostamaan vaunut pois ratikasta. Mies oli tokaissut hänelle "En auta" ja kävellyt tyynesti ulos. Tuttavani oli jäänyt suu auki katsomaan hänen peräänsä. Onneksi seuraavalla pysäkillä (päätepysäkki) kuski oli tullut auttamaan vaunut ulos.

Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin, sillä näihin Törkeisiin Töykimyksiin törmää lähes päivittäin. Mutta, mutta..onko tilanne oikeasti näin paha? Ovatko hyvät tavat ja avuliaisuus kuollut kokonaan maassamme? Ei nyt sentään :) Kyllä näihin arjen ritareihin törmää myöskin kiitettävän usein. Yksi lemppari ritareistani on pikkuisen lähikauppamme kauppias (noin 50 - vuotias mies). Hän muistaa aina tervehtiä kun tulee kaupassa vastaan, tulee avaamaan oven kun olen vaunujen kanssa liikkeellä ja kun olin viimeisilläni raskaana hän jopa pakkasi ostokseni kasseihin ja aina hymyn kera. Miten hyvä mieli tuleekin noinkin pienistä asioista. Ja kyllä useat ihmiset tajuavat pitää ovea auki vaunujen kanssa liikkuvalle ja julkisissa liikennevälineissä saa yleensä apua kunhan pyytää ja joskus jopa pyytämättä. Pitäisi osata itse keskittyä vain näihin ystävällisiin ihmisiin ja jättää töykimykset huomioimatta, mutta välillä se on vain niin vaikeaa!

Pienillä huomaavaisilla teoilla kanssaihmisiä kohtaan saisimme tästä maailmasta ei nyt ehkä paremman, mutta ainakin miljoona kertaa mukavamman paikan! Lupaan pitää huolen siitä, että teen parhaani siinä, että omasta pojastani kasvaisi auttavainen ritari :)