Jäin eilen illalla (ja yöllä) miettimään edellistä postaustani. Kirjoitukseni perusteella, voi saada kuvan, etten pidä kotona olevien äitien työtä tärkeänä, enkä myöskään vaativana. Jos onnistuin tällaisen kuvan välittymään on se todellakin väärä sen suhteen mitä itse ajattelen kotiäideistä. Pahoitteluni!
Ei ole olemassakaan mitään tärkeämpää työtä kuin omien lapsien kasvattaminen. Tämän vuoksi itse tunnen kovaakin syyllisyyttä siitä, että ajoittain kaipaan kodin ulkopuolelle töihin, vaikka kotona minua kuitenkin tarvittaisiin kaikkein eniten. Koen olevani "vääränlainen äiti", vaikka osaankin perustella töihin kaipaamisen tuntemukset järkisyin (kts.edellinen postaus). Lapsenihan on niin lyhyen aikaa pieni ja olen todella onnellisessa asemassa, että voin olla läsnä hänen elämänsä ensi hetkissä; seurata hänen päivittäistä kehitystään, olla mukana lapseni iloissa ja suruissa. Miksi en vain osaisi nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä ja unohtaa siksi aikaa työ?! Se kyllä odottaa ja sitä kerkeän luultavasti tekemään vielä ihan tarpeeksi, ihan kyllästymiseen saakka.
Ehkäpä minun tulisi opetella hieman löysempi ote tähän elämään ja lopettaa jatkuvan suorittamisen kaipaaminen. Ehkäpä nyt vihdoinkin olisi aika oppia nauttimaan näistä kiireettömistä päivistä, elämään hetkessä ja iloitsemaan niistä elämän pienistä ja suurista asioista, joista poikani löytää iloitsemista päivittäin!
Tekstit
Turhaa tunnet syyllisyyttä töihinkaipuusta. Toiset kaipaavat ja toiset eivät. Tunnen useamman äidin jotka tuntevat olevansa parempia äitejä koska tekevät myös töitä, oma 'juttu' motivoi paremmin kotielämässäkin.
VastaaPoistaKiitos Weetuksen mama. Kyllähän minä tuon itseasiassa tiedänkin ja yleensä pystyn sivuuttamaan syyllisyyden tunteet, juuri noihin syihin vedoten (olen varmasti parempi äiti kun saan tehdä myös muita minulle tärkeitä asioita). Nyt viime päivinä, kun olen asiaa enemmän pohdiskellut on syyllisyys kuitenkin nostanut itsepäisesti päätään. En ole ihan lähiaikoina töihin menossa, tammikuuhun asti olisi aikaa päästä sinuiksi asian kanssa.
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistaäitejä eri suuntaan vetävien kulttuuristen odotusten kirjo jäsentyy aika pitkälti neljälle ulottuvuudelle eli:
lapselle omistautuva - itseään toteuttava
empaattinen side - rationaalinen tehtävä
odotuksia toteuttava - omaehtoinen
äitiyttä jakava - itsenäinen.
Ja jotta sitä äitiyttä toteuttaisi "oikein" on se sitten näiden odotusten välissä tasapainoilua. Nämä ulottuvuudet saavat aikaan myös sen, että tuntee riittämättömyyden tunnetta, huonoa omatuntoa ja saa aikaiseksi myös sen, että äitiyttä saatetaan alkaa suorittamaan.
Kyllä sitä saa ja pitääkin ajatella myös itseään ja olla itselle rehellinen ilman syyllisyydentunnetta tai välitöntä tarvetta selitellä omia ajatuksiaan itselleen tai lähipiirille.
A
Hei A.
VastaaPoistaMielenkiintoisia nuo mainitsemasi äitiyden ulottuvuudet, mistä voisin lukea niistä enemmän?
Kuten Weetuksen mamalle jo aiemmin kirjoittelin, en toki koko ajan asiasta syyllisyyttä tunne. Pitäisi lopettaa itsensä vertailu muihin mammoihin ja luottaa siihen että olen tarpeeksi hyvä äiti juuri sellaisena kuin olen.
Moikka!
VastaaPoistaKyseessä on Kristiina Bergin väitöskirja "Äitiys kulttuurisina odotuksina". Ohessa linkki:
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/42524/diss2008berg.pdf?sequence=1
A
Kiitos linkistä A! Olen kerennyt lukemaan muutaman sivun, mielenkiintoiselta näyttää! Ehkäpä palaan vielä aiheeseen.
VastaaPoista