Ikäkriiseilyä ja kodin kunnostusta

Minä haluan lisää tunteja päiviin ja päiviä viikkoihin! Ihan pelottaa kuinka nopeasti aika kuluu. Jos loppuelämä menee tämmöistä vauhtia, niin viimeistään nyt on opittava elämään hetkessä - muuten elämä vilahtaa läpi sormien kuin varkain ja kohta istun keinutuolissa jossain palvelutalossa ja mietin mihin se minun elämäni oikein kuluikaan.

En tiedä minkä vuoksi, mutta viime aikoina olen alkanut tiedostamaan elämän rajallisuuden jotenkin paljon raadollisemman konkreettisemmin kuin ennen. Luultavasti iällä on jotain tekemistä tämän tunteen kanssa, seuraavan kerran kun täytän vuosia olen reilusti lähempänä 40-ikävuotta kuin 30:ntä. Pelottavaa ja ahdistavaa. Nyt tuntuu että olisi ihana kun voisi pysyä juuri tämän ikäisenä kauan, kauan aikaa. Eletyn elämän tuomaa kokemuspohjaa ja toivottavasti myös viisautta on kertynyt jo jonkin verran, kroppa on kuitenkin vielä  hyvässä kunnossa ja energiaa löytyy ihan kiitettävästi.  Mutta se kai tästä elämästä tekeekin niin kallisarvoisen ja ainutlaatuisen, että meille kaikille on annettu vain tämä yksi elämä ja se että olet saanut syntyä tarkoittaa väistämättä myös sitä, että joudut myös elämästä jonain päivänä luopumaan. Välillä se vaan pelottaa ja ahdistaa, miten sitä oikein kerkeääkään toteuttaa elämänsä aikana edes puolet niistä unelmista mitä on. Ja tietysti nyt äitinä huoli on kova miten poikaselle kävisi jos minulle tapahtuisi nyt jotain. Onneksi kylläkin tiedän koulutukseni ja työn kautta, että lapset seviytyvät mitä uskomattomammista  kohtaloista lähes ehjin nahoin, kunhan läheisten ihmisten muodostama turvaverkko on kunnossa. Turhaa näitä asioita on varmaankaan ihan hirveästi vatvoa, elämä menee niin kuin se menee. Kuten jo aikaisemmin sanoinkin, pitäisi osata elää hetkessä ja nauttia siitä kaikesta mitä juuri tällä hetkellä on. Olen myös sitä mieltä että meidän jokaisen vastuulla on se, että yritämme tehdä elämästämme sekä itselemme että läheisillemme mahdollisimman miellekkään ja nautittavan - unohtamatta tietenkään myös muiden ihmisten kunnioittamista.

Jottei tästä postauksesta tulisi nyt niin kovin vakava ja synkistelevä laitanpas tähän loppuun vielä lyhyen päivityksen talomme kunnostusprojektista. (Täältä löytyy tarkempi postaus kodistamme.) Meillä on siis jatkuva remppa käynnissä, välillä se on ihan pysähdyksissä, mutta tällä viikolla olemme jälleen kunnostautuneet. Mies on naulaillut lattialistoja poikasen huoneeseen ja liimaillut rosetteja makuuhuoneiden kattoon, niissä kun alkuperäiset rosetit olivat ihan todella huonossa kunnossa. Poikasen huone alkaakin kohta olemaan ihan valmis, vielä puuttuvat sisustustarrat seinästä ja kirjahylly. Lupaan kuvia sitten joskus, kun projekti on valmis ;)
Eilen löysimme juuri poikasen huoneeseen sopivan tuolin Boknäsilta.

 

Tuoli on tehty Kiinassa noin 50 - 100 - vuotta sitten ja on ollut alunperin paikallisessa päiväkodissa. Mielestämme se sopii erityisen hyvin talovanhuksemme sisustukseen, nyt tehtävänä olisikin löytää sopiva pöytä sen kaveriksi.

Nyt lähden valmistamaan poikaselle välipalaa ja sen jälkeen täyttämään uutta verkorttihakemusta, Yay ;)