Tänään aamupäivällä kävimme kirjastossa lainaamassa sekä poikaselle, että minulle uutta luettavaa. Kuten taisin aikaisemmin jo mainitakin, poikanen on erittäin kiinnostunut kirjojen lukija. Tämän hetken Top 3:seen mahtuvat Muumit, Myyrä ja Richard Scarryn Touhula - sarja. Lähikirjastomme (Rikhardinkadun kirjasto) sijaitsee aivan ihanassa vuonna 1881 rakennetussa uusrenesanssia edustavassa rakennuksessa. Itseasiassa kirjastotalo on Pohjoismaiden ensimmäinen yleiseksi kirjastoksi suunniteltu rakennus, joka toimi alkuvuosina myös valtiopäivien aatelittomien säätyjen käytössä. Joka kerta kun menen kirjastoon en voi muuta kuin ihastella sen arkkitehtuuria ja mielikuvitukseni pääsee aina valloilleen kun mietin kuinka paljon seinien sisällä onkaan vuosien varrella tapahtunut.Tässä kaksi netistä löytämääni kuvaa kirjastosta.
"Kuka voi laskea niiden ajatusten määrän, joille
kirjasto on antanut pesäpaikan ja siivet?"
kirjasto on antanut pesäpaikan ja siivet?"
Valfrid Vasenius
Nyt taidan jatkaa arkisia askareitani ja siirtyä pyykkivuoren pariin. Huomenna menenkin jälleen töihin, mutta viikonloppuhan on jo ihan nurkan takana - joten katsotaan ehtisinkö kirjoitella silloin. Ai niin, tänään alkaa LOSTin viimeinen tuotantokausi - johan sitä onkin odotettu. Lost on mielestäni paras sarja koskaan (Grey, Desperate Housewives, Flashforward ja Californication ovat hyviä kakkosia) ja surku tulee kyllä puseroon, kun sarja tämän kauden jälkeen loppuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti