Minne päivät karkaavat?

Päivät ovat alkaneet menemään töihin palattuani ihan uskomattoman huimaa vauhtia. Kotona ollessa iltapäivät tuntuivat joskus aivan uskomattoman pitkiltä ja tunnit matelivat, kun odottelin miestäni kotiin töistä. Töissä lounasaika tuntuu tulevan ihan heti, iltapäivät hurahtavat kuin siivillä ja yleensä havahdun neljän tienoilla, että nyt pitäis juosta junaan, jos aikoo ehtiä ajoissa kotiin. Kotona illat menevät joutuisasti poikasen kanssa leikkiessä ja pian onkin kello jo kahdeksan, jolloin poikanen hyppää sänkyyn ja itsekin olen yleensä kymmenen jälkeen untenmailla. Kotona ollessani minulla oli tapana kukkua iltaisin kahteentoista ja univajetta paikkailin sitten päiväunilla. Nyt kun tätä optiota ei ole, sänky odottaa todella kutsuvana pitkän päivän raatanutta mamia. Olen oikeasti nauttinut siitä väsymyksen tunteesta, joka ei johdu yövalvomisista vaan siitä, että tunnen että olen "kaikkeni antanut" sekä töissä, että kotona. Viimeiset pari viikkoa uneni on ollut lempeämpää ja rauhallisempaa kuin aikoihin.

Yksi negatiivinen asia töihinmenossa on kyllä ollut: sairastelu. Kahden työssäolo viikon saldona on ikävä flunssa valuvine nenineen ja kurkkukipuineen. Töissäni puolet päivästä työskentelen pääasiassa lasten kanssa ja tästä johtuen saan helposti kaikki lastentaudit. Kauhulla pelkään millainen sairastelukierre tästä keväästä vielä tulekaan, ja kuinka paljon vien mukanani pöpöjä kotiin. Vatsaflunnssaa on myöskin paljon liikkeellä, eli sitä odotellessa... Positiivinen puoli tälle jatkuvalle altistumiselle on se että, jossain vaiheessa tulen immuuniksi suurimalle osalle näistä pöpöistä. Esimerkiksi ennen äitiyslomaa, en ollut moneen vuoteen sairaana ollenkaan. Liekö juuri tämän vuoksi poikanen saanut äidinmaidon yhteydessä hyvät vasta-aineet, sillä yhtä parin päivän kuumeilua lukuunottamatta hän on tähän asti välttynyt nuhilta,vatsataudeilta, korvatulehduksilta ym. lastentaudeilta. Saa nähdä miten käy, kun hän syksyllä siirtyy päiväkotiin.

Mietin tätä blogin kohtaloa ennen töihin menoa, enkä tiennyt jatkanko vai en. Nyt olen päättänyt jatkaa, vaikkakin kirjoittelen harvemmin kuin ennen. Aikaisemmin blogini täytti sen tyhjiön, että kaipasin jotain "älyllistä" tekemistä (vaikka ei ne kirjoittamani tekstit nyt kovin päätähuimaavan älyllisiä pohdintoja olleet!) täysipäiväisen taloudenhoidon pyörittämisen lisäksi. Nyt kun tämä tarve on tyydytetty töissäkäynnillä, pidän blogiani enemmänkin päiväkirjana, johon kirjoittelen senhetkisiä ajatuksia ja tunnelmia. Että tällä tyylillä jatketaan.