Minun tukipilarini.

Näin ystävänpäivän jälkeisissä fiiliksissä onkin hieno aika kirjoittaa oodi miehelleni ;)

En olisi selvinnyt vauvan ensimmäisestä vuodesta täysjärkisenä ilman miestäni. En sitten millään. Mutta yhdessä me olemme klaaranneet tilanteen mielestäni ihan kohtuullisen hyvin. Me kaksi, joilla ei ollut yhtään kokemusta vauvoista ennen lapsemme syntymää. Meistä kumpikaan ei ollut edes pitänyt sylissä pientä vauvaa! Olen niin monesti miettinyt yksinhuoltaja äitejä, kuinka he pärjäävät? Vai pärjäävätkö he? Ja entäs sitten entisajan naiset, silloinhan aika harva mies osallistui lastenhoitoon ja kotitöiden tekemiseen. Jotenkin hekin vain selvisivät arjesta, useat jopa ison lapsilauman kanssa. Hattua nostan heille!

Kuten ehkä aikaisemmista postauksista on käynyt selville, meidän vauva on ollut aika vaativaa sorttia. Asumme myöskin kaukana omista vanhemmistamme, joten isovanhemmista ei ole ollut paljon apua arjen pyörittämisessä ja kaikilla kavereilla on pienet lapset, joten heitäkään ei ole vauvan hoidossa voinut rasittaa. Eli kaksin olemme saaneet pärjätä.

Olemme näiden kuukausien aikana keksineet hyväksi havaittuja systeemejä arjen pyörittämisen helpottamiseksi. Tässäpä niitä:

• Joka toinen aamu minä saan nukkua pitkään (n. klo 9.00 - 10.00) ja joka toinen aamu mieheni saa nukkua pitkään. Silloin kun minä vielä syötin vauvaamme öisin, (usein jopa tunnin välein) nousi mieheni joka aamu ylös vauvan kanssa, jotta minä sain nukkua edes yhden 3h yhtenäisen pätkän. Nuo tunnit olivat todella tärkeitä minun jaksamiseni suhteen.
  
• Kotimme siivouksen hoidamme yleensä yhdessä viikonloppuisin. Mieheni ei oikeasti halua, että minä yritän siivoilla täällä yksikseni vauvanhoidon ohella. Hoidan kyllä pyykit ja tiskit ja ruoanlaiton (lapsemme ruoan yleensä laitamme ihan itse, purkkiruokaa emme juurikaan käytä jo ihan siksikin, että lapsemme allergioiden vuoksi on vaikeaa löytää sopivaa valmisruokaa). Mielelläni teen ruokaa myös meille, mutta tästäkin mies varoittelee etten turhaa rasittaisi itseäni, hän kun voisi ihan hyvin syödä eineksiä. Minä kyllä mieluummin syön kotiruokaa, joten kokkailen meille ruokaa lähes päivittäin.
  
• Mies hoitaa lapsen iltatoimet, jolloin minä saan omaa aikaa. Samoin kerran viikossa mieheni tulee kotiin viimeistään klo 15.00, milloin minä lähden yksikseni jonnekkin (leffaan, shoppailemaan, kahville kavereiden kanssa, jne).

Tiedän, että kaikissa perheissä vastaavat järjestelyt eivät onnistu, jo ihan miehen työaikojenkin vuoksi. Meidän tapauksessa miehelläni on onneksi liukuva työaika ja hän voi tehdä hommia myös kotoa ja illalla. Ja tiedän, että kaikki miehet eivät myöskään vastaavaa systeemiä haluaisikaan, vaikka voisivatkin sen toteuttaa. Tässä suhteessa koen todellakin olevani onnekas, sillä mieheni oikeasti ajattelee minun jaksamistani ja haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa poikansa kanssa.

Parisuhdeaikaa (esim. yhteisiä ravintola illallisia, leffakäyntejä, jne) yritämme järjestää noin kerran kuukaudessa, milloin jommat kummat isovanhemmat tulevat hoitamaan lastamme. Ja tietysti illat ovat myös meidän yhteistä aikaa, sillä vauva menee nukkumaan n klo 20.00.